lauantai 13. lokakuuta 2012

Arkiruokaa ja taivaallista piirakkaa

Hyvää lokakuista iltaa kaikille! Tulin nyt tänne todistamaan, että tämä blogi ei ole kuollut ja kuopattu, insipraatio on vain vähissä (kuten toisenkin blogin puolella). Nyt tulee siis aimo pläjäys muutamia ruokaohjeita tänne.

Viime viikonloppuna Emmi oli kylässä ja me teimme ruokaa. Lihapullia, ruskeaa kastiketta, lohkoperunoita ja amerikkalaista persikkapiirakkaa. Kuulostaa äärimmäisen hyvältä ja sitä se olikin.

Aloitetaan niistä lohkoperunoista. Niille minulla ei ole kummoista ohjetta. Ostin Rosamunda- merkkisiä perunoita, lahkoin ne neljään osaan, heitin sekaan öljyä, suolaa ja pippuria. Pyörittelin sekaisin ja viskasin pellille. That's it.

Ruskea kastike syntyi vehnäjauhoista, voista, sipulista ja vedestä. Laitoin myös lihaliemikuution ja hieman soijakastiketta antamaan väriä.

Lihapullat syntyivät seuraavalla ohjeella:

2 dl vettä (kermaa tai kermaviiliä)

1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 sipuli
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
400 g jauhelihaa

Sekoita korppujauho nesteeseen ja anna imeytyä. Kuori ja hienonna sipuli. Voit  halutessasi pehmentää sipulin paistamalla sen pannussa. Lisää sipuli, muna, mausteet ja jauheliha korppujauhoihin. Sekoita tasaiseksi.

Laitoimme sekä lihapullat että lohkoperunat samaan aikaan uuniin, siinä 225 astetta ja paistoimme niitä kunnes ne oli kypsiä. Vaihdettiin välillä peltin järjestystä, että saatiin molempien pintaan väriä.

Sitten siirrytään amerikkalaiseen persikkapiiraaseen. Oi voi, se oli taivaallista.

Pohja/kansi:

4,8 dl vehnäjauhoja
3/4 tl (ruusu)suolaa
150 g margariinia
4-6 rkl kylmää vettä

"Leikkaa" kahdella haarukalla tai taikinasekoittajalla margariini jauho-suolaseokseen, kunnes taikina on murumaista. Lisää vesi vähitellen, kunnes taikina pysyy koossa. Taikinaa ei saa vaivata, vaan vesi sekoitetaan nopeasti. Liika vesi tekee kuoresta kovan ja taas liian vähän vettä saa kuoren repeileväksi kaulittaessa. Kokeillen löydät sopivan määrän.

Täyte
2,4 dl sokeria
reilu 2 rkl vehnäjauhoja
1/4 tl (ruusu)suolaa
8 persikkaa

Kuori ja viipaloi persikat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen persikkaviipaleet.

Jaa pohja-kansitaikina kahteen osaan niin, että toinen on vähän isompi. Kaulitse molemmat noin 3 mm paksuiksi pyöreiksi levyiksi. Aseta isompi eli pohjataikina paksuun, noin 5-6 cm korkeaan piirakkavuokaan. Taikinan pitää ylettää ainakin vuoan yläreunoihin asti ja saa mennä reunan ylikin. Huom. piirakkavuokaa ei tarvitse voidella!

Laita persikkatäyte vuokaan pohjataikinan päälle. Laita toinen taikinalevy kanneksi. "Liimaa" kansiosa pohjaosaan vedellä vähän täytteen yläpuolelta. Leikkaa veitsellä tai taikinapyörällä ylimääräiset reunat pois niin, että taikinareunaa jää noin kahden sentin leveydeltä.

Tee veitsellä haluamasi näköiset viillot piirakan kanteen. Viillot täytyy tehdä, jotta höyry ja ylimääräinen neste voivat haihtua. Nipistä piirakan reunat yhteen sormenpäillä tai haarukalla.

Paista piirakkaa ensin 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Laske sitten lämpö 190-asteeseen ja paista vielä 35 minuuttia. Siitä tietää, että piirakka on valmis, kun se on saanut kauniin kullanruskean värin ja kannen viilloista pulppuaa täytenestettä.

Piirakkaa voi tarjoilla joko lämpimänä tai huoneenlämpöisenä. Parhaiten piirakan kanssa sopii vaniljajäätelö, mutta esim. vaniljakastikekin käy hyvin!

Meillä ei sattunut olemaan jäätelöä tai vaniljakastiketta, mutta se oli silti hyvää.