torstai 28. huhtikuuta 2011

Kookoskookos

Eilen minä leivoin kookos-sitruunakuppikakkuja. Minä olen vannoutunut kookoksen vihaaja, mutta silti tein niitä. Ajatuksena oli antaa ne lahjaksi ystävälle. Aluksi näytti siltä, että sitä tilaisuutta ei tule, mutta sitten se tulikin. Lauantaina nimittäin saat mussuttaa kaikki 11 kuppikakkua. Voit ehkä tarjotani niitä muillekin. Mutta jos lauantai ei onnistu, niin laitan ne postissa. Täytyy kyllä myöntää, että eivät kovin paljoa kookokselle maistu, kun eilen niitä maistelin, että kyllä minä voin niitä syödä kunhan en laita niitä kookoshiutaleita tai sitä kuorrutetta siihen päälle. Ja jossakin vaiheessahan tämäkin resepti olisi tullut ajankohtaiseksi niin samapa se nyt on tehdä. Tittidii, huomasinpa juuri, että en ole huomioinut tuota kuorrutetta ollenkaan tehdessäni näitä.. No ei kai se haittaa, ei minua ainakaan :) Eikä minulla kyllä kuvaakaan ole, koska en ole rakentanut niitä valmiiksi, koska pelkään niiden hajoavan osiin, joten rakennan ne vasta lauantaina. 

Kookos-sitruunakuppikakut    (12 keskikokoista/24 pientä)

3½ dl vehnäjauhoja
1tl aitoa vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
125g huoneenlämpöistä voita
1 3/4 dl sokeria
2 kananmunaa
1 1/4 dl kookosmaitoa

Lemon Curd
6 kananmunan keltuaista
3dl sokeria
1½ rkl pestyn sitruunan raastettua kuorta
1 1/4 dl sitruunamehua
100g huoneenlämpöistä voita

Kuorrute
25g huoneenlämpöistä voita
5dl tomusokeria
n. ½dl kookosmaitoa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään ja jätä seos odottamaan. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaa, hyvin vatkaten. Lisää jauhoseos vuorotellen kookosmaidon kanssa. Jaa taikina paperivuokiin. Kypsennä koosta riippuen noin 20 minuuttia, pienenpiä vähemmän aikaa.

Mittaa sitruunatahnan ainekset kattilaan, voita lukuu ottamatta, sekoita ja kuumenna hitaasti keskilämmöllä kunnes seos sakenee. Nosta kattila levyltä ja lisää voinokareet vähitellen, koko ajan sekoittaen, niin että voi sulaa. Nosta seos jääkaappiin sakenemaan.

Kuorrutus: Vaahdota voi pehmeäksi ja sekoita siihen tomusokeri. Lisää vähitellen kookosmaitoa niin, että saat sakean, mutta hyvin levittyvän kuorrutteen.

Leikkaa veitsellä jokasen kakun "kansi" pois. Pidä kantta leikatessasi veistä vinossa niin, että jokaisen kakun keskelle muodostuu noin 3 sentin, alaspäin kapeneva syvennys. Täytä syvennykset sitruunatahnalla ja nosta kannet paikoilleen. Paina ne kiinni kevyesti, että tahna pysyy suurimmaksi osaksi sisällä ja pitää osat yhdessä. Kuorruta kookokuorrutteella ja lisää kookoslastuja pinnalle.

Juuri nyt minä olen niin täynnä makeaa ja kuppikakkuja, että pidän sillä saralla tauon ja yritän tehdä jotain muuta. Tai sitten en tee mitään, sekin on vaihtoehto. Luultavasti kuitenkin rupean taas värkkäämään salaatteja, ja jos niin teen niin tänne tulevat kaikki salaattiohjeet sitten. Ne tosin voi olla muunnelmia toisistansa, mutta ei kai se haittaa. 

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Merihenkiset herkkukakut

Tällä kertaa tosiaan syntyi merihenkisiä herkkukakkuja. Ja edelleenkin samasta kirjasta kuin ennenkin. Kuva tuolla alhaalla, hetki siinä meni, mutta sain kuin sainkin nuo kuvat tuolla lailla vierekkäin. :)

Ohje tulee tässä:                        (12 keskikokoista tai 24 pientä)

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl aitoa vaniljasokeria
2 3/4 dl sokeria
125g huoneenlämpöistä voita
3 kananmunaa
½ dl vispi- tai kuohukermaa tai maitoa
2½ rkl konjakkia tai vahvaa appelsiinimehua


Kuorrute
20g Philadelphia tuorejuustoa
75g huoneenlämpöistä voita
6½ dl sihdattua tomusokeria
1 rkl aitoa vaniljasokeria
n.½ dl maitoa tai kermaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Mittaa jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri astiaan, sekoita ja jätä seos odottamaan. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (tähän tarvitaan sitä huoneenlämpöistä voita) ja lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan. Vatkaa seosta hyvin kunkin kananmunan lisäämisen jälkeen. Lisää kerma ja konjakki ja sekoita taikinaan lopuksi jauhoseos.

Jaa taikina paperivuokiin. Kypsennä keskikoisia kuppikakkuja 20-25 minuuttia ja pienempiä vähän lyhyemmän aikaa. Laita kakut vaikka ritilän päälle jäähtymään.

Kuorrutus: Sekoita tuorejuusto ja voi, lisää tomusokeri sihdin läpi, lisää vaniljasokeri. Sekoita joukkoon maitoa vähän kerrallaan, kunnes seos on sopivan sakeaa. Minä lisäsin omaan kuorrutukseeni sinistä elintarvikeväriä.















Kahden värisiä kakkusia minulla on sen takia, koska tein ensin puolikkaan kuorrutteen, koska viimeksi kuorrutetta tuli liikaa. Mutta tällä kertaa sitä olisi ilmeisesti tullut oikea määrä. Eipähän siinä, nyt sain kahta eri sinistä kuorrutetta. Ja vaikka vihaan tuorejuustoa ylitse kaiken, niin olen huomannut, että leivonnaisissa se on hyvää. ei se juuri maistu niissä, mutta tuo sellaista erilaista tuntua, kuten tuohon kuorruutteeseen. Se ei maistu tuorejuustolle, mutta silti tietää, että siinä on tuorejuustoa. 

torstai 14. huhtikuuta 2011

Fruktsallad

Tein tänään hedelmäsalaattia. Olen aivan varma, että jokainen osaa tehdä ihan itsekin hedelmäsalaattia, mutta ajettelin laittaa sen kummiskin tänne, kun kerta jotain ruokaa tein.

Näistä aineksista se salaatti syntyi: päärynä, banaani, kaksi keltaista kiiviä ja muutama viinirypäle.

Kuori päärynä ja paloittele se astiaan, lisää joukkoon kuorittu ja paloiteltu banaani ja kiivit ja viinirypäleet, jotka kannattaa halkaista kahtia.

Ja sittenpä se on valmista syötäväksi, ellei halua laittaa siihen jotain nestettä. Minä en laittanut koska tykkään paremmin tuollaisesti "kuivasta" hedelmäsalaatista.


Ai niin ja tuo keltainen kiivi oli uusi tuttavuus, jonka otin vahingossa kaupasta. Huomasin tämän vasta kun aukaisin paketin ja ihmettelin, että missä ne karvat on ja sitten luin etiketistä, että keltaisia kiivejä. Nuo kiivit ovat paljon makeampia kuin vihreät kiivit. enkä kyllä enää koskaan osta niitä koska ne ovat minun makuuni liian makeita, pidän enemmän vihreistä.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Sämpylöitä, sämpylöitä

Eilen päätin, että huomenna leivon jonkinlaista leipää. Mummolta oli lainassa Leivotaan leipää! -kirja, josta kopion muutaman ohjeen, kuten Ranskansämpylät. Ensin meinasin tehdä maalaispatonkia, mutta kun siihen olisi pitänyt tehdä taikinanjuuri, jonka pitää seisoa lasipurkissa melkein viikon, niin sitä en oikein voinut toteuttaa. Ehkä ensi kerralla sitten.


Ranskansämpylät   (n. 20 kpl)


Ensimmäinen vaihe - esitakina
20g tuorehiivaa
4dl huoneenlämpöistä maitoa
n. 300g vehnäjauhoja


Liuota hiiva maitoon ja sekoita sitten joukkoon jauhot. Anna taikinan kohota tunnin ajan.

Toinen vaihe
50g huoneenlämpöistä voita
10g merisuolaa
20g sokeria
n. 400g vehnäjauhoja


Sekoita toisen vaiheen ainekset esitaikinaan ja vaivaa hyvin. Anna taikinan nousta noin 10 minuuttia.
Muovaa taikinasta jauhotetulla pöydällä tanko ja jaa se noin 20 palaksi. Pyöritä paloista pieniä sämpylöitä. Kasta sämpylät jauhoihin ja anna niiden nousta voidellulla pellillä kaksinkertaisiksi. Tässä vaiheessa voit laittaa uunin kuumenemaan 190 asteeseen.

Paista sämpylöitä noin 10 minuuttia. Anna niiden jäähtyä ritilällä.

Minä en saanut 20 sämpylää, mikä saattoi johtua siitä, että en tehnyt kovin pitkää siitä tangosta, enkä saanut niistä kaikista sämpylöistä samankokoisia. Mutta eipä sillä ole väliä, sillä hyviä sämpylöistä niistä tuli vaikka niitä on muutama liian vähän. Saanko minä kysyä, että mistä hiivatista nuo tuhannen kilometrin mittaiset välit kappaleiden väliin tulivat?


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

torstai 7. huhtikuuta 2011

Omenaa ja kanelia

Minulla on kirja nimeltä Syötävän suloiset kuppikakut, kirjoittajana Cheryl Lindblad ja kustantajana Mäkelä. Sieltä olen poiminut seuraavan ohjeen.


Mausteiset omenakuppikakut   (12 keskikokoista tai 24 pientä)

3 1/4 dl vehnäjauhoja
2 dl vaaleaa muscovadosokeria tai fariinisokeria
2 tl jauhennettua kanelia
1 tl aitoa vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
125g huoneenlämpöistä voita
2 kananmunaa
2 keskikokoista kuorittua ja ohuesti viipaloitua omenaa

Karamellikuorrute
25g voita
1 dl vaaleaa muscovadosokeria tai fariinisokeria
1/4 dl vaaleaa siirappia
½ dl kuohu- tai vispikermaa
5 dl tomusokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään isossa kulhossa. Lisää joukkoon voi pieninä nokareina, kananmunat ja omenaviipaleet. Sekoita kaikki ainekset sileäksi taikinaksi. Vatkaa seosta sen jälkeen noin kaksi minuuttia sähkövatkaimen suurimmalla nopeudella. Jaa taikina voideltuihin vuokiin. Kypsennä keskikokoisia kuppikakkuja 20-25 minuuttia, pienempiä lyhyemmän aikaa.

Kuorrute: Sekoita kaikki ainekset tomusokeria lukuunottamatta paksupohjaisessa kattilassa. Kuumenna seosta koko ajan puulastalla sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut. Keitä seosta miedolla lämmöllä viisi minuuttia ja nosta kattila jäähtymään. Kaada seokseen noin puolet tomusokerista ja vatkaa seosta pari minuuttia sähkövatkaimella. Lisää loput tomusokerista ja jatka vatkaamista kaksi minuuttia. Sekoita joukkoon hiukan maitoa, jos kuorrute tuntuu liian paksulta, tai hiukan tomusokeria jos siitä tuli liian ohutta.

Koristele kakut kuorrutteella.

Tällaisia niistä sitten tuli

Minun kuorrutteeni reagoi oudolla tavalla siihen kun laitoin loput tomusokerit. Siitä tuli muromaista, enkä uskonut, että se olisi vatkaamisella siitä mihinkään muuttunut, joten siihen piti lorauttaa hieman maitoa sekaan. Sitten siitä tuli oikein hyvää ja notkeaa.

Kuinka ollakaan

Olen jo monta viikkoa miettinyt, että pitäisi tehdä oma ruoka-aiheinen blogi, mutta sitten rupean ajattelemaan sitä ja totean, että se on ihan tyhmä idea ja unohdan se. Mutta nyt päätin, että perustan sen. Vaikka en laitakaan joka päivä ruokaa, enkä edes leivo joka päivä, mutta on silti hyvä olla olemassa tällainen blogi. Minä kuitenkin laitan aina välillä ruokaa ja leivon, ja välillä sitten tuntuu tyhmältä kirjoittaa ohjeita omaan blogiin. Tännehän ne kuuluvat!

Tämä blogi ei tosiaankaan tule päivittymään joka päivä, ei varmaan edes joka viikko, mutta silti en aijo unohtaa tätä blogia vaan päivittelen sitä aina silloin kun ole leiponut jotain hienoa jonka haluan jakaa kaikkien kanssa. No alkuun ainakin itseni kanssa. Sellaistahan se tämä blogin aloitus on. Mutta ei jäädä sitä pohtimaan sillä minulla on tulossa jo ensimmäinen ruoka-aiheinen postaus tänne!